*

ElisaCichoracki Työelämän sydämelliset säkeet

Perhevapaauudistuksessa lapsi on jo heitetty pesuveden mukana

Poliitikot ja työmarkkinajärjestöt puhuvat kovaan ääneen perhevapaauudistuksen tarpeesta. Useilta eri tahoilta on  todettu muun muassa, että isät eivät pidä riittävästi vapaita ja että taloudellisista syistä perheet eivät tee  lapsia. Syksyn mittaan julkistetuissa malleissa huudetaan tasa-arvon ja joustojen perään.

Ovatko työmarkkinajärjestöt valtaamassa työelämän lisäksi myös perhe-elämän?  Loukataanko vaatimuksilla jopa perustuslaissa säädettyä oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen? Sisältääkö se vapauden päättää kuka hoitaa perheen vauvaa tai lasta, joka ei vielä osaa itse kertoa kumman hoitoa haluaa?

Tähän mennessä esitetyt uudet mallit eivät ole tätä päivää. Mallit ovat nykyistä sitovampia. Isän vapaan osuutta lisätään ilman, että osuutta voidaan siirtää äidille. Perheet yritetään laittaa autoritaarisesti samaan muottiin. Isät pakotetaan hoitamaan lapsia nykyistä enemmän. Halusi perhe sitä tai ei. Jollei halua, siitä sakotetaan ja vapaa jää nykyistä lyhyemmäksi. Isän uuden kiintiön verran. Tätä tosiasiaa ei kukaan tunnu haluavan sanoa ääneen. Tämä on puettu sanamuotoon ”perheellä on edelleen mahdollisuus hoitaa lasta 3-vuotiaaksi”. Kuitenkin vain tietyin edellytyksin.

Mallit ovat muutoinkin kaikin puolin järisyttävää luettavaa. Omia intressejä täynnä kuten kaikki työmarkkina”uudistukset”.  Julkaisijan kun tiesi, tiesi esityksen sisällön lukematta. Sama laulu kuin aina ennenkin, mulle tänne kaikki ja heti!

Sähköisistä versioista huolimatta, tuntui kuin olisi lukenut kellastuneita, homepilkullisia, eltaantuneelle haisevia paperiläjiä. Teksti loppuun kaluttua ja kulunutta.

Kirjoittajilla on ollut Haloo Helsingin Rakas-laulun sanoja mukaellen työminä vallankahvana, äidin ja isän roolit saranapuolen sai. On se vahva se ideologia, on se! Alistaa elämän tärkeimmät roolit, isän ja äidin.

Missä on pehmeäposkisen pienen lapsen ääni? Lapsen, joka janoaa aikuisen turvaa ja kosketusta. Lapsen, jonka iloista ja suruista useimmat meistä ovat päässeet osalliseksi, onnekkaimmat tänäänkin! Lapsen, josta saamme eniten voimaa vaikeuksien ja menetyksien keskellä. Lapsen, joka on ainoa aito ihminen tässä maailmassa.

Miksi lapsen asioissa meuhkaa aina joku muu kuin lapsi itse?

Soitin lapsiasianvaltuutetun toimistoon ja kysyin mitä ovat tehneet perhevapaauudistuksen eteen. Ei mitään. Odottavat esitystä kommenttikierrokselle. Siis katsovat rauhassa asemalla kun työmarkkinajärjestöjen junat kiitävät ohi.

Miksei tässä maassa huudeta toreilla ja turuilla lapsen tarpeiden ja toiveiden perään? 50-60-kympisten työmarkkinapomojen ja poliitikkojen annetaan valmistella lasten asiat alusta loppuun. Onko tämä se edistysvaltio Suomi, jonka puoleen maailma on kääntänyt kasvonsa? Voiko edistysvaltio olla, jollei kuuntele tahoja, jotka ovat voimattomia ja vallattomia, mutta joissa valtakunnan tulevaisuus? Onko edistysvaltio sittenkin vain silmänkääntötemppu?

Johtavassa elintasomaassa lapsen äänellä puhuu ajatuksiltaan fossiilisoituneet ukot ja akat. Ihmiset, joiden työelämä on täynnä peliä, taktikointia, valehtelua, vähättelyä, nöyryytystä, oman edun tavoittelua ... Eikö mistään löydy sitä kuuluisaa munaa ottaa lapset ykkösasiaksi? Kansansuosio olisi tarjottimella, mutta ketään ei kiinnosta.

Suomi on täynnä tutkimuksia ja selvityksiä, joista käy ilmi lapsen etu. Niitä esitellään puolueettomasti ja perusteellisesti kaikelle kansalle median toimesta. Halu ottaa ne huomioon vain puuttuu eri intressiryhmiltä ja poliitikoilta. Ikävää, todella ikävää.

Miksei ole Nordic Children Forumia, jossa valokeilassa olisivat lapset, ne ainoat oikeat tulevaisuuden tekijät? Miksei lapsia kerätä toreille ampumaan ritsoilla aikuisia, valtaamaan etujärjestöjen ja eduskuntatalon auloja leikkipaikoikseen? Ihan vaan, että heidät huomattaisiin ja muistettaisiin päätöksenteossa!

Milloin it-firmat kehittävät yrityksille järjestelmiä, joissa lapsen pelokkaat, toiveikkaat, rakastavat, surulliset, vihaiset, nälkäiset, uniset silmät tulevat ruutuun kertomaan totuuden käsillä olevan ehdotuksen vaikutuksista lapseen?

Meillä on lapsiasianvaltuutettu, meillä on Mannerheimin lastensuojeluliitto, meillä on Pelastakaa Lapset ry.… meillä on maailman upeimmat päiväkodit, koulut, lastensairaalat, lastenkodit. Kaikissa korkeasti koulutettu henkilökunta, joka tuntee ja tietää tarkkaan lapset ja heidän elämänsä. Heidän tarpeensa, heidän toiveensa, heidän taustansa, heidän ongelma, heidän ikävänsä, heidän pelkonsa…. He ovat ammattilaisia, jotka pitävät lasta kädestä ja sylissä, halaavat, lohduttavat, huolehtivat ruuasta ja levosta, leikkimisestä silloin kun työelämä, elämän vaikeudet tai houkutukset ovat imaisseet äidin, isän tai molemmat. Miksei tätä upeaa porukkaa haluta kuulla lasten asioissa, perhevapaauudistusta valmisteltaessa?

Näiden ammattiryhmien äänen kuulee vain heitä edustavien ammattijärjestöjen kautta. Se ääni ei ole lapsen ääni. Se on omaan napaan tuijottavan, itsekkyyden, rahan ja ”mulle tänne kaikki ja heti” ääni. Ääni, joka ottaa kaiken itselleen jos vain annetaan.

Järjestöelämää tunteva ei voi välttyä naurunremahdukselta kun kotisoffalla kuuntelee ja katselee ”neliöistä” ammattijärjestön puheenjohtajan puheita lapsen edusta.  Lapsen etu ei ole todellista. Puheenjohtaja puhuu aina edustettaviensa äänellä. Aina! Sama jargonia on jatkunut vuodesta toiseen. Se on salakavalaa eikä kerro totuutta. Se kätkee sisälleen vaatimuksen parempaan palkkaan, lyhyempään työaikaan, töiden määrän vähentämiseen, parempiin työsuhde-etuuksiin ja työolosuhteisiin. Miksi kukaan ei kerro, että ammattijärjestön setä ja täti priorisoi aina edustettavien edut?

Perhevapaauudistuksessa on siis jo heti alkumetreillä unohdettu lapset. Syntymättömät, imeväisikäiset, päiväkotiin ja eskariin pienen repun kanssa kulkevat. Ne, joiden tarpeista, tulevaisuudesta, loppuelämästä uudistuksessa on kysymys. Nyt jo on unohdettu se tärkeistä tärkein, että hyvän elämän siemenet kylvetään jo varhaislapsuudessa.

”Pienen ihmisen” – tässä tarkoitan nyt myös meitä aikuisia - on vaikea ymmärtää, että lapsen etu voisi vaihdella sen mukaan mikä ryhmä sitä tarkastelee. Lapsen etu on  politisoitu ja määritelty intressiryhmittäin erilaiseksi oman edun nimissä. Sen pitäisi olla yksi ja sama katsoo sitä kuka tahansa. Se pitäisi voida naulata järjestöjen, ministeriöiden, eduskuntatalon, urheiluseurojen, kotien… seinille kuten presidenttien kuvat.

Miksi kukaan ei puhu lapsen puolesta? Ei jaksa enää. On osoittautunut turhaksi. Puolesta puhujille on osoitettu paikka. Vastassa on koko etujärjestö- ja poliitikkokaarti. Lapsiasianvaltuutetun toimistossa ajatellaan, että miksi haaskata aikaa ja energiaa. Järjestöjoukkojen, huomaathan siis ei järkijoukkojen, alla taipuu loppupeleissä aina kaikki muut.

Lopuksi vielä otsikoihin noussut väite, että perheisiin ei synny lapsia taloudellisista syistä. Ei pidä paikkaansa. Uskallan julistaa, että lapset syntyvät joko suuresta rakkaudesta tai hetkellisestä intohimosta. Ei taloudellisien laskelmien perusteella.

Työntekijäjärjestöt yrittävät väittää, että vanhemmat tekisivät keittiön pöytien ääressä tarkkoja euromääräisiä  kannattavuuslaskelmia lapsen alulle panemisesta.  Selvittävät mitä vaipat, lastenrattaat, tuttipullot, lelut, muskarit, playmobilit, rintapumput, lastenlääkärit… maksavat. Huomioiden eri ikäisten lapsien vaippakokojen hinta- ja menekkierot, vaunujen vaihtumisen rattaiksi, vauvauinnin muuttumisen muskariksi…  Näiden lisäksi omien harrastusten ja tarpeiden kustannusten muutokset! Ja palkankorotusten ja -alentumisen vaikutukset. Näinhän perheiden kustannukset muuttuvat vuosittain, kuukausittain jopa viikoittain. Naurettavaa! Kaikki tietävät, ettei näin tehdä. Kansalaisia yritetään pitää pilkkana, jopa tyhminä? Oman edun nimissä yritetään uskotella kaikenlaista. Esittäjät nauravat kabineteissaan kekseliäisyyttään.

Otetaan selvyyden vuoksi muutama esimerkki lapsen taloudellisesta ”suunnittelusta”.

Tapasin vastikään ystävän, jolla on neljä lasta. Kaikki lapset eri vanhemmista. Yksi oma ja kolme adoptoitua.  Kolme adoptoitua, koska rankoista, vuosia jatkuneista hoidoista huolimatta omia ei tullut. Lopulta omakin lapsi tuli, yllätyksellisesti, kun puoliso vaihtui. Sama tapahtui vaihdetulle puolisollekin, yhtä yllätyksellisesti.

Omalla kohdalla ”suunnittelu” petti eri tavalla. Tulin raskaaksi suuresta intohimosta.  Avioiduin raskauden vuoksi. Raskaus päättyi kuolleiden kaksostyttöjen synnyttämiseen. Suurta menetystä lievittämään päädyttiin ”laastari”raskauteen. Syntyi terve lapsi. Sitten kaksi suunniteltua raskautta, jotka molemmat päätyivät keskenmenoon. Sitten vasta toinen lapsi. Heti perään kolmas lapsi ”yrittämättä ja suunnittelematta”.

Viimeisenä tuorein esimerkki.  Presidenttiparimme ilouutinen. Kaikille kävi varmasti selväksi, että lapsi tuli vuosien odottelun jälkeen. Ei kuten oli ”laskettu”.

Lapsia syntyy suuresta rakkaudesta,  lapsia otetaan pois suuressa rakkaudessa. Kohtalon sattumanvaraisuus on lapsen syntymässä aina vahvasti läsnä. Lapset ovat lahja. Ei taloudellisten suunnitelmien ja laskelmien lopputulos.

Mummoni kuoli lentävään keuhkotautiin 1937. Häneltä jäi kolme pientä lasta. Yksi tuolloin vuoden vanha äitini. Neljäs syntymäpäivänään kuollut lapsi, makasi äidin vierellä arkussa. Kuoleman lähestyessä mummoltani kysyttiin, miten hänen lapsensa pärjäävät kun hän kuolee. Mummo oli vastannut, että  kyllä hyvä Jumala heistä huolen pitää. Ja pitikin. Tähän luotetaan paljon vielä tänäänkin, ei taloudellisiin laskelmiin.

Joku jää miettimään, että mikä sitten olisi paras perhevapaauudistusmalli. Siitä seuraavalla kerralla!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Ope! Mulla on nälkä!
IL-17

Kuka alkaisia puhua näiden puolesta? Jo kolmas sukupolvi kasvamassa "lamanlapsia"!

6.01.2011
Sav.Sanom.
Lapsilisä ei kuulu köyhille !
Ylen uutiset iski maanantaina suoraan suoneen muistuttamalla, että lapsilisä lasketaan yhä tuloksi toimeentulotukea saaville.

On laskettu pian 17 vuotta, vuodesta 1994 lähtien.

Toisin sanoen, kaikista köyhimmät perheet eivät saa lapsilisää, koska toimeentulotuesta vähennetään lapsilisän verran.

Käytäntö koskettaa monia, sillä lähes joka kymmenes lapsi eli
-noin 50 000 lasta jää vaille lapsilisäänsä.
-Suurin osa menettäjistä on yksinhuoltajaperheitä.

Toimituksen poiminnat